Lokerossa

Ovat epäilleet aika- ajoin minulla olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö, vai mikä se nyt on. Hoitajani ihmetteli tänään kun en pysynyt aloillani tuolissa vaan eleilin ja liikuin hänen mielestään niin paljon, ainakin huomattavasti enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Sanoin nukkuneeni menneen viikon aikana muutamiakin tunteja öisin ja siksi voivani paremmin. Että minä olen tällainen eläväinen kun voin vähänkin paremmin. Palasi silti diagnoosivaihtoehdon epäilyyn ja minusta tuntui inhottavalta jälkeenpäin ajatella että hyvä olo olisikin sairauden aiheuttamaa. Kaikki pitää aina lokeroida ja valjastaa! Miksei saa vain kokea olevansa iloinen ja siinä kaikki? Varsinkaan kun moista tunnetta en ole tavoittanut herra tietää kuinka pitkään aikaan! Ja kun olen aina ollut eloisa ja eläväinen, paitsi viime vuosina kun olen ollut maassa, väsynyt ja uupunut!
Toisaalta taas, mikäli ilon tunne sisimmissäni on oire sairaudesta, onko sillä väliä? Lääkityksen suhteen kyllä. Siitähän on aina kysymys kun tapaan hoitajaani tai lääkäriäni. Miten paljon mitäkin lääkettä on tärkeä asia ja siksi olisi tärkeää löytää oikea diagnoosi ja siksi pitää kokeilla eri lääkkeitä että oikea diagnoosi löytyisi että voisin syödä oikeaa lääkettä! Ymmärränhän minä sen. Koitan vain olla hukkumatta tänne lääkkeiden, diagnoosien ja lokeroiden hetteikköön...